keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Tilanne päivitystä

Nyt voin sanoa vihdoin, vihdoin, Vihdoin tää kone toimii! Teki tietokoneelle hyvää olla todella kauan täysin koomassa, vuokraajani kaveri tuli eilen tätä kurkkaamaan meille, käynnisti koneen normaalisti, mä näpyttelin salasanan ja tadaa, kone avasi kaikki tiedostot ja ohjelmat näkyviin, ihanku ei olisi ollutkaan mitään vikaa.

Meillä loppui työt Uudessakaupungissa, joten päätimme muuttaa takaisin Turun keskustaan. Ollaan oltu kaks vuotta pois täältä ja nyt jo ahdistaa ruuhkat ja ihmispaljous! Eihän ukissa tälläistä ollut, ja kaikkein parasta oon nyt sopivalla hetkellä lähellä Odia.. Onneks kaikki on nyt lähellä, kaverit pääsee kyläilemään useammin ja pääsee itsekkin heille kaffettelee, pääsen pitämään marraskuussa tyttärelleni ja itselleni synttärit kun on isompi asunto.

Sitten, mites Odi?...


Odin kanssa käytiin viime maanantaina klinikalla tutkimuksissa. Löysin Odin n. kuukausi takaperin laitumelta ontuvana, ei kävellessä, mutta liinassa ravissa. Kun kotikonstit ei auta enää, ja tuo ontuminen paheni ja oli parempi, paheni, oli huono ja hyvä, mutta epäpuhdas, en jaksanut enää odotella ja halusin vastauksia hetimiten, soitto Odin omalle eläinlääkärille. Aika klinikalle saatiin onneksi nopeasti, voi luoja kuinka paljon ihminen voi vaan joka kerta jännittää hevosen lastaamista.. Vaikka tiedän et Odi saadaan koppiin. Täytyy kyllä nyt sanoa, huomaa kyllä, että Odia ei ole pitkään aikaan kuljetettu, lastaus ei mennyt nappiin yhellä yrityksellä vaan kymmenellä, meni kuitenkin ja päästiin matkaan hyvissä ajoin.
Eläinlääkärimme aloitti tutkimalla käsin jalat ja tunnusteli putkahtaneita liikaluita, josta olin kertonut. Niitten kanssa ei pitäisi tulla ongelmia ja puikkoluun alapuolelle ilmestynyt peukalonpään kokoinen nestepattikin oli sanonut hyvästi, koukistajajänne ja hankkari ei reagoinut enää puristuksiin. Aloitetaan puuduttamalla (en muista enää nimeä) kavion ja vuohisnivelen väliset jänteet -> ontuminen jatkui, puudutettiin vuohisnivel -> ontuminen jatkui, tehtiin nelipistepuudutus ->ontuminen poistui vasemmasta etujalasta, mutta oikea etujalka ontui pienesti, melkeimpä näkymättömästi. Taivutettiin kummatkin etujalat alhaalta ja polvista -> oikea etujalka reagoi alhaalta. Suuntana röntgeniin, se kertoikin loput, joten ultraamista ei tarvittukkaan.

Tuomiomme on vasemman etujalan puikkoluu on murtunut ylhäältä ja alhaalta, onneksi samalta puolelta. Miksi se ei reagoinut taivutustestiin? Kiputila on poissa jalasta. Tää saadaan kuntoon, puikkoluuhan on se ylimääräinen osa jalassa, mutta vie aikaa parantumiseen. Ainoa asia mistä meinasin tippua polvilleni oli " oikeassa etujalan vuohisnivelessä on.......alkava nivelrikko". 

Kahden kuukauden täysilepo ja metacamia turpaan. Kysymykseni heräsi, milläs laitat ikiliikkujan karsinalepoon kahdeksi kuukaudeksi, hmmm et mitenkään. Radikaali ratkaisu, Odin tarha puolitettiin, mutta niin että pääsee ympäri ämpäri, paraneminen voi mahdollisesti pitkittyä, mutta parempi niin, kuin että kuoppaisin Odin ähkyn takia, 
Odi nyt lomailee, vielä ei ole sekoillut, sitä odotellessa. Odin osalta esteille ei ole mitään asiaa, en halua pahentaa alkavaa nivelrikkoa, sehän ei parane ikinä. Itse en näe itseäni esteille, joten se ei mua haittaa, jos hinku pääseekin yllättämään, lainaan jonkun muun hevosta. Odin elämä jatkuu kouluhevosena tästä eteenpäin.

By: Niki